sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Mansikoita, omenoita ja päärynöitäkin

Rakastan hedelmäkuoseja kesävaatteissa! LINDEXIN suosittu tunikamalli kesäisillä kuoseilla on taas tullut myyntiin. Tänä keväänä mekot, leggarit ja jumppikset ovat mehevien omenoiden ja vähän päärynöidenkin peitossa. Meillä on ollut näitä tunikoita joka vuosi ja teinkin huvin vuoksi pienet kollaasit siitä, millaiset herkkuhedelmät ovat aikaisempina vuosina olleet mallistossa. Lisäksi poimin BODENIN valikoimasta parhaimmat ainekset.

Tässä ensin Lindexin tuoreet omenat ja päärynät.


Kaikki malliston vaatteet tulevat koissa 86-122cm. Tunikat ovat 100% puuvillaa, leggareissa ja jumppiksessa on mukana myös elastaania. Meidän tunikat ovat kestäneet hienosti käyttöä jo pari kesää! 

Kuvat: Lindex

Uutuutena myös kivan mallinen omenajumppis:

Kuva: Lindex

Leggareista täytyy varmaan käydä ostamassa molemmat mallit. Tunikat eivät ensinäkemällä säväyttäneet mutta nyt huomaan, että tuo violetti päärynä miellyttää silmää kokoajan enemmän ja enemmän. Jumppista taas toivoisin myös toisessa värissä! Tässä muutama kuva 2012 ja 2013 kuoseista: 



Pahoittelen hieman huonoja kuvia, nämä vanhemmat on etsitty Googlen kuvahausta. Nuo mansikat ovat  omaan makuun kaikkein ihanimmat, onneksi meillä on vielä yksi tunika jemmassa. Nämä Lindexin vaatteet ovat kyllä erittäin edullisia: tunika 9,95 euroa, leggarit myös 9,95 ja omenajumppis 16,95 euroa. Kivoja, halpoja ja kestäviä siis. :)

Brittiläseltä Bodenilta löytyi mm. tällaisia herkkuja. Nuo Bodenin päärynät ovat tuttuja jo ainakin kahden vuoden takaa mutta mikäs sen kivempaa kun noin mainio kuosi jatkaa eri väreissä vuodesta toiseen! Koot Mini Boden-mallistossa ovat 1,5-12v. Punainen päärynäliivimekko on Baby-mallistosta, jonka koot ovat 0-3v.


Nam!

3 kommenttia:

  1. Ihania, Voi miksi nuo Lindexit loppuu 122 kokoon! :(

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Isojen tyttöjen mallistot on aina lähinnä sellaista teinimeininkiä! :(

    VastaaPoista
  3. No just näin. Hyvin 6 v. vielä käyttäisi värikkäitä ja lapsekkaita kuvioita, eikä sellaisia "pissis"vaatteita..

    VastaaPoista