tiistai 15. huhtikuuta 2014

Parit ihanuudet ja pari sanaa lauantaista...

Lauantai-iltana oli Little Copenhagenissa shoppailuilta ja siellä sitä pyörittiin reilun parinkymmenen lastenvaatehullun mamman kera. Tunnelma oli tiivis ja kuohuviini maistui, myös jatkoilla. ;) Kaverit taisivat ostaa minunkin edestä, sillä itse en osannut juuri muuta kuin ihastella Little Copenhagenin oman malliston kesämekkoja. Tai olihan siellä ne kultaiset nahkatennarit, joita pari mammaa osti itselleen...voi rakkaus! Olisko aika ihanaa samistella näissä tyttären kanssa? Tennareiden merkki on Unisa ja ovh 99 euroa. Kokoja oli laaja kirjo pienille ja tosiaan ihan aikuisillekin!


Jenni ja Kaisa olivat olleet samana päivänä lapsimessuilla mm. oman mallistonsa kanssa ja käsistä oli viety aikalailla kaikki mitä irti lähti. Onneksi tytöt olivat kynsin hampain pitäneet kiinni mallikappaleistaan ja me saimme niitä ihastella vielä illalla. Laitoin meille tilaukseen kauniin taivaansinisen polkadot-mekon. Malli on vanha tuttu Emily, jota voisin ostaa kymmenessä eri kuosissa, niin ihana se on perhoshihoineen! Uutta tulokasta odotellaan jo kovasti. :)


Muutkin kuosit olivat todella tyttömäisiä ja suloisia ja hempeän roosa pallohame jäi vielä mietintämyssyyn. 


Nyt siis kovaa odottelua, että meidän kesä-Emily valmistuu ompelijan käsissä pikaisesti!

5 kommenttia:

  1. Voi, kuulostaa hauskalta! ;)
    Ihanalta näyttää mekko, kuvia sitten kun saapuvat!

    VastaaPoista
  2. Voi että teillä on varmasti ollu mahtava meininki lauantaina! :P Oisin nii halunnu myös sinne LC:hen.. Ja nähä kaikki!

    VastaaPoista
  3. Joo Pia, laitetaan kuvia, päällä pääsee oikeuksiinsa erityisen hyvin! :)

    VastaaPoista
  4. Ja Heidi, oli kyllä mielettömän kivaa ja ihania ihmisiä! :)

    VastaaPoista