torstai 1. toukokuuta 2014

Kiirettä ja vähän vappua

Kylläpä tämä elämä onkin tällä hetkellä kiireistä, taas on vierähtänyt useampi päivä ilman, että on ehtinyt edes ajattelemaan blogia. Viimeaikaiset vaateostoksetkin ovat täyttäneet lähinnä äidin kesähepenekaappia. Tässä kuitenkin pari kuvaa meidän vapun vietosta, joka sujui aika tutulla kaavalla ystävien luona juhliessa. Vappu on ollut meillä jo pitkään lähinnä lasten juhla. Muksujen asut tosin olivat jälleen kerran pikaisesti (paniikissa) kasaan kyhättyjä kun äiti tajusi vasta edellisenä iltana, että johonkin olisi pukeuduttava: keijun siivet selkään on ehkä se mielikuvituksettomin naamiaisasu tytölle mutta muksut itse olivat onneksi tyytyväisiä. :)


H&M:ltä löytyi kivat ja halvat keijuasusteet: polkadot-tyllihame 12,95 ja kultapanta 3,95 euroa. Pienimmäinen oli aivan haltioissaan Nextin tylliuikkaristaan ja perhosen tuntosarvistaan.


Heti aamupäivällä juhlittiin naapurissa parin mamman ja aika monen lapsen kera. Meno oli yllättävän rauhallista siihen nähden, että lapsia oli kahdeksan kappaletta ikävuosiltaan 1-6-vuotta!


Kaikenkaikkiaan vappu oli erittäin onnistunut, kaikilla oli kivaa eikä kukaan kiukutellut (ainakaan liikaa...)! Vappupäivänä kaipailin hieman Kaivariin piknikille ja veneitä katselemaan, mutta kummipojan synttärijuhlat menivät tietysti tämän tradition edelle. Toisaalta säätila oli aika hurja, vaihdellen raekuurosta ukkoseen ja kaatosateeseen ja illalla poutaisempaan. Vappupäivänä ei enää pukeuduttu naamiaisasuihin mutta valittiin kuitenkin lasten mielestä hauskat vaatteet. Isoimman neidin valinta oli Nextin pallomekko (AW12 jemma) ihanalla hiiritaskulla ja rusetilla. :)


Kuten jo aiemmin kertoilimme, blogissa on menossa muutoksia ja myös siitä johtuen tämä viikko on hieman totuttua hiljaisempi. Mukavaa huomata, että lukijoiden määrä lisääntyy kuitenkin kokoajan!!! :) Palataan pian!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti