lauantai 18. lokakuuta 2014

Kuvia kameran syövereistä

Kuvia tulee otettua satoja mutta vain murto-osa päätyy blogiin. Ajattelimme julkaista muutamia kuvia, jotka ovat jääneet postauksista pois syystä tai toisesta. Suurin syy monien hyvienkin kuvien poisjääntiin on, että postauksia, jotka ovat tupatentäynnä kuvia, on todella rasittavaa lukea. Monesti kuva on mennyt hieman pieleen vaikkapa valotukseltaan eikä siksi miellytä. Joskus myös kuvan tunnelma ei välity haluamalla tavalla. Mitäänsanomattomien kuvien julkaiseminen tuntuu helposti turhalta ja lukijaa väheksyvältä, silti kiireessä tulee käytettyä niitä heikkojakin kuvia.
Monesti joku postaus kuvineen on jäänyt luonnoksiin pidemmäksi aikaa, eikä se ole ikinä päätynyt julkaistavaksi. Tässä tulee nyt pieni kuvakokoelma erilaisia kohtaloita kokeneita kuvia, monet viime kesältä.












Ihania kesämuistoja tulvii mieleen! <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti